Suomessa on kymmeniä, jopa satoja tuhansia haamuautoja, jotka kummittelevat rekisterissä mutta joiden todellisesta tilanteesta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Jo enemmän kuin joka kymmenes re­kisterissä oleva auto on liikennekäytös­tä poistettu. Liikenteen tur­vallisuusvirasto Trafin mukaan Suomes­sa oli maaliskuun lopussa 2010 yhteen­sä 3 256 432 rekisteröityä autoa. Niis­tä oli aktiivikäytössä 2 855 336 ja lii­kennekäytöstä väliaikaisesti poistettuina 401 096 kpl.

Suomen Autopurkamoliiton (SALRY), Autotuojat ry:n, metallioperaatto­rien ja vakuutusyhtiöiden edustajat esittivät, että liikennekäytöstä poistoon tu­lisi sisällyttää jonkinlainen ylläpitomaksu. Valitettavasti lainvalmistelija ei lämmennyt auto­alan asiantuntijoiden ehdotukselle ja lopputulos on nyt luet­tavissa ajoneuvorekisteristä. Suomessa myydään vuosittain kes­kimäärin runsaat 100 000 uutta autoa. Lakisääteisen järjestelmän kautta ro­mutetaan vain noin 40 000 autoa. Mis­sä siis ovat loput autot, joista ei ole teh­ty romutuspoistoa ja jotka siten roikku­vat yhä rekisterissä?

Säädökset ajoneuvon tilapäiseksi tar­koitetusta liikennekäytöstä poistamises­ta tulivat voimaan 2. marraskuuta 2007. Säädöksen perusideana on se, että kun auto on poistettu liikennekäytöstä, ei siitä tarvitsisi maksaa veroja eikä vakuutuksia. Liikennekäytöstä poistosta näyttää kuitenkin muo­dostuneen epämääräinen rinnakkais­väylä hävittää ikäkulu auto pois nurkis­ta. Näin siitä huolimatta, että autopurka­mot noutavat yleensä veloituksetta van­hat kärryt purettaviksi ja samalla hoita­vat asianmukaiset romutustodistukset kuntoon. Lain mukaan viimeisen omistajan tai hal­tijan on huolehdittava siitä, että käytös­tä poistettava auto romutetaan. Autosta tehdään romutustodistus, jolloin se pois­tuu rekisteristä pysyvästi.

Suomen Autopurkamoliitto tiedusteli vii­me kesänä silloiselta Ajoneuvohallin­tokeskukselta (AKE, nykyisin osa Trafia) mahdollisuutta uudistaa menettelyä niin, että liikennekäytöstä poiston aika­na kerättäisiin poiston ylläpidosta mak­sua tai veroa. Antamassaan selvityksessä AKE kat­soi, ettei liikennekäytöstä poiston aikai­sen veron kantaminen olisi hallinnolli­sesti järkevää nykyisellä verotasolla. Li­säksi veron kantamisen edellyttämiä tie­tojärjestelmämuutoksia ei pystytä AKE:ssa toteuttamaan aivan lähivuosina. Nykyinen ajoneuvon perus­verotaso on kovin matala eli 26-35 sent­tiä per päivä, riippuen auton iästä. Lii­kennekäytöstä poiston ajalta makset­tava vero tulisi olemaan niin pieni, et­tei sen kantamista voitane pitää hallin­nollisesti järkevänä. AKE:n mukaan liikennekäytöstä pois­ton ajalta kerättävää veroa tai maksua on selvitetty myös ajoneuvoverolain uu­distamisen yhteydessä vuonna 2003. Tällöin yhtenä verojärjestelmän vaihtoehtona oli ajoneuvojen romu­tusjärjestelmän tukeminen niin, ettei ve­rosta voisi vapautua muuten kuin esittä­mällä romutustodistuksen. Tällä voitaisiin periaatteessa var­mistua siitä, että ajoneuvot toimitetaan asianmukaiseen loppukäsittelyyn sen si­jaan, että ne hylättäisiin tien varsille tai luontoon. Veronmaksuvelvollisuuden jat­kumista näissä tapauksissa käytettäisiin sanktion luontoisena seuraamuksena. Tämänkaltainen järjestely on kuiten­kin juuri päinvastainen verojärjestelmän joustavuuden ja palvelukyvyn lisäämisen kanssa. Siksi lainvalmistelussa päädyttiin sii­hen, että verovelvollisella tulee olla mah­dollisuus riittävän helposti, mutta kuiten­kin verotuksen valvonnan kannalta luo­tettavaan selvitykseen perustuen saada verotus katkaistuksi siltä ajalta, jona ajo­neuvo on poissa liikenteestä.

Vastakkain ovat siis pyrkimys verojärjes­telmän joustavuuteen ja liikennekäytös­tä poiston maksuttomuuden todelliset seuraukset. Autonomistajia ja autoilijoita verote­taan tunnetusti Suomessa ankaralla kädellä, mut­ta kuka oikeasti pahastuisi siitä, jos lii­kennekäytöstä poistamista tehostettai­siin kohtuullisella maksulla vaikkapa tie­tyn määräajan jälkeen? Kun liikenne­käytöstä poiston jatkuminen yli määrä­ajan maksaisi, iso osa rekisterissä roik­kuvista autoista palaisi liikenteeseen tai niistä tehtäisiin romutuspoisto. Samalla jokainen autonomistaja kantaisi täyden vastuun luonnon suojelemisesta varmistamalla sen, että auton jäteöljyt ja muut ympäristölle hai­talliset nesteet otetaan varmuudella talteen asianmukaista käsittelyä varten.